Ristilä

Kun olimme tekemässä kauppakirjoja talostamme, minua hiljaisesti hymyilytti tilan nimi: Ristilä. Hauska nimi pappilalle. Toivottavasti se ei kuitenkaan ennakoi kärsimyksen vuosia. Ristilä sijaitsee pitäjän vanhimmassa kylässä, jonka iäkkäämmät ihmiset vielä tuntevat Nauriskylänä. Vanha nimi tulee siitä, että täällä viljeltiin ennen paljon nauriita. Itse asiassa pitäjän "keskusta" on ennen sijainnut täällä meidän kylällä, mutta siirtynyt viimeisten vuosikymmenien aikana kirkonkylään.

Ristilän "tilan" muodostavat pieni, punainen hirsitupa, pohjalaisittain minimaalisen pikkiriikkinen tontti, heikkokuntoinen ulkorakennus, osuus pieneen joenrantakaistaleeseen ja metsäplänttiin jossain skutsissa. Talon alkuperäinen rakennusvuosi ei ole selvillä, mutta 1900-luvun alkuvuosina rakennus lienee valmistunut. Siitäkään ei ole varmuutta, onko talo rakennettu tälle markille vai siirretty jostakin muualta.

Päärakennus on käynyt läpi suuren muodonmuutoksen 1990-luvun lopussa. Taloa laajennettiin, uusittiin putkia ja keskuslämmitysjärjestelmää. Valittevasti sisätiloissa ei ole oikein mitään jäljellä viime vuosisadan alun tyylistä tai vaikutteista, yläkerran olohuoneen kaunista, mutta kulunutta puulattiaa lukuunottamatta. Ulkoa talo näyttää juuri siltä, mitä se onkin, eli vanhalta, vaikka onkin saanut viime kesänä uuden ulkovuorauksen. Minusta Ristilä on suloinen, vaikka sormet syyhyävätkin tekemään sisustusremonttia: osittain siksi, että saisi itselle mieluisampia pintamateriaaleja käyttöön ja osittain siksi, että edellinen remontti ei ole tehty niin siististi kuin haluaisin. Huomattavasti kiireisempi remontinkohde on kuitenkin ulkorakennus, jonka toinen puoli on hyvin heikossa kunnossa, paikoitellen jopa laho. Mutta hirrestä on sekin pytinki tehty, joten tuskin tarvitsee ihan atomeiksi räjäyttää.

Tällä hetkellä minua inspiroi erityisesti piha. Lumet ovat jo melkein kokonaan sulaneet, joten olisi ihanaa päästä pian laittamaan kaikenlaista ja tutkailemaan kasveja, joita maasta alkaa kevään tullen puskea esiin. Ostimme talon helmikuun kovimmilla pakkasille, ja meille onkin tullut hieman järkytyksenä, kuinka huonossa kunnossa piha paikoitellen on. Kukkapenkkejä on paikoitellen kohtalaisen siististi kyllä, mutta roskaa, erityisesti tupakantumppeja on joka paikka täynnä. Lisäksi lumen alta on paljastunut ihmeellinen hiekkaläjä, jonka tarkoitus on minulle täysi mysteeri. Kaikesta huolimatta pihatöihin pääseminen kiehtoo minua suuresti, ehkä laitan jopa pienen kasvimaan. Täytyy ensin vain selvittää markin tarkat rajat, kun lumikin on hävinnyt päättelyä häiritsemästä.

Hiljalleen on alkanut valkenemaan, että Ristilä teettää paljon töitä. Pelkästään sisätiloissa siivoamista on paljon. Onhan nyt toki eri asia pitää siistinä liki sadan neliön omakotitaloa kuin jotakin ahdasta kerrostalokaksiota. Pihassa riittää laittamista, ja remonttihommiakin löytyy omiksi tarpeiksi tuleville vuosille. Niin ja sitten tietenkin lämmitys. Ristilässä on puulla/sähköllä toimiva keskuslämmitys. Mitä enemmän jaksaa polttaa, sitä vähemmän kuluu sähköä. Mutta silti olen aivan onnesta soikeana tämän kodin kanssa, vaikka haaveilenkin siivoojan palkkaamisesta.

Ristilään muuttamisen myötä olen alkanut löytää itsestäni yhä enemmän ja enemmän äitini piirteitä. Haluan paikkojen olevan tiptop. Mutisen itsekseni, miksi kaappeja ei voi avata krivasta, vaan pitää lähmiä koko ovin sormenjälkiä täyteen. Mies on alkanut vihjailla neurooseista. :) Minusta niin pitkällä ei sentään vielä olla. Mies ei ole muuten koskaan asunut omakotitalossa, joten hänelle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Täällä me kaksi uusavutonta sitten yritämme elää ja rakastaa. Ihan hyvin sujuu.

Olen tässä alkanut haaveilla, josko Ristilään muuttaisi kesän aikana siipikarjaa. Kanat ovat valtavan sympaattisia eläimiä. Lisäksi olisi mukavaa syödä omia, oikeasti luomuja munia, eikä biojätteen hävitykseenkään saatavasta avusta olisi ollenkaan haittaa. Mutta valitettavasti kanojen pitää vielä hetki odottaa, koska ulkorakennuksen kohtalo tässä vaiheessa on vielä hyvin epäselvä. Sauna sinne ainakin tulee ja puuliiteri. Varastotilaa ja paikka autolle olisi hyvä. Ehkä vanhasta huusista voisi tehdä kanalan.

Näin keväisin miettein, vaikka lunta leijailee taas taivaasta. Ehkä jossakin vaiheessa saan lisättyä Ristilästä oikein kuviakin. Mukavata.

Paastonajan itsetutkiskelua

Paastonaikana erityisen tärkeää on pysähtyä pohtimaan omaa elämää, jättäytyä rauhaan ja hiljentyä. Omalla kohdallani tämä tavoite toteutuu ajoittain heikosti erilaisten hyveiden jahtaamisen rinnalla. Kaardinaalihyveistä suosikkeihini paastonaikana kuuluvat kohtuullisuus ja oikeamielisyys. Tuomittu epäonnistumaan.

Tällä kertaa oman elämän suunnan ja yleinen itsetutkiskelu ovat tuntuneet onnistuvan lennokkaasti. Syynä tosin on ollut paremminkin muuttunut elämäntilanne kuin oma erinomaisuus. Vähittäinen vakiintuminen ja talonomistajaksi siirtyminen ovat herättäneet miettimään, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen. Oman koti on tehnyt minut tavattoman onnelliseksi, vaikka Ristilä monen trendikkään hipsterin mielestä varmasti on kaukana täydellisestä.

Ensimmäisen maalaisvuotemme asuimme erittäin askeettisesti, vuokralla vanhassa kaupassa. Oli minulle pettymys itsessäni huomata, kuinka paljon kärsin olosuhteista. En osannutkaan tyytyä niin vähään kuin olin kuvitellut. Katto pään päällä, sisävessa, peseytymismahdollisuus, internet yms. muut mukavuuden eivät siis riitäkään minulle. Tarvitsen luksusta? Kamala ajatus. Myös uuden kodin kaikki ihanat tavarat, aivan sitä lumikolaa myöten, ovat tehneet minut lapsellisen onnelliseksi. Tuoko lisääntynyt raha uusia tarpeita, sellaisia joita ei opiskeluaikana kuvitellut olevan olemassakaan. Mielessä kirvelevät Jeesuksen sanat: Ei ihminen voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.

Minä olen niin kovin etuoikeutettu. Minä kuulun maailman rikkaimpaan prosenttiin. Minulla on mahdollisuus hyvin pienellä pohdinnalla käyttää rahaa vaikka koiranpentuun tai sänkyyn huomattavasti enemmän kuin on maailman keskipalkka linkatun uutisen mukaan. Itse olen lopulta tehnyt aika vähän nykyisen tilani saavuttaakseni. En ole valinnut syntyä Suomeen, jossa olen voinut kouluttautua (joskin vaivalla) ja jossa saan tehdä mielekästä työtä, josta vieläpä maksetaankin. Toki joku saattaisi sanoa, että palkkani on huono. Kaipa se riippu keneltä kysyy. Mutta ikinä ei ole tarvinnut olla nälässä. Maailma ei kaadu yllättäviin menoihin.

Ehkä tämäkin kirjoitus on itsetutkiskelun sijasta enemmän hyveiden tavoittelua. Kompastun omaan oikeudenmukaisuuteeni. Tuomas Akvinolaisen mukaan teologisia, yliluonnollisia, hyveitä ovat usko, toivo ja rakkaus. Nämä hyveet suuntaavat kohti Jumalaa oman itsen sijasta. Mutta mikä parasta, nämä ovat hyveitä, jotka ainoastaan Jumala voi aikaansaada. Siinä on minun todellinen toivoni.

Ps. Blogin otsikko voi olla hämmentävä ottaen huomioon, että Ristilässä ei ole kuin yksi emäntä. Ehkä täälläkin on joskus vaeltanut vanha emäntä. Sellaista minä olen viime päivinä kuvitellut. Luultavasti nämä satavuotiaat hirret saavat sen aikaan.

(Eko)paasto

Tämä paastonaika on ollut minulle poikkeuksellisen kovaa kilvoittelun aikaa. Olen yrittänyt pitää ruokapaastoa herkuttelusta, mutta se ei todellakaan ole ollut kovin helppoa. Erityisesti lauantait olen kokenut vaikeaksi, koska lauantai on THE kaste- ja hautajaispäivä. Riparilla paastoaminen oli sen sijaan helppoa. Olimme hiihtolomaviikolla rippikoulua pitämässä Virroilla, Marttisten nuorisokeskuksessa, jossa kestävään kehitykseen kiinnitetään erityistä huomiota. Paastoaminen oli suorastaan ilo, kun joka päivä sai astua pöytään täynnä herkullista luomu- ja lähiruokaa.

Tänäkin vuonna olen ruokapaaston lisäksi yrittänyt pitää myös ekopaastoa. Seitsemän kohtuullisuuden viikkoa. Tänä vuonna Suomen evankelis-luterilainen kirkko on muuten järjestänyt mainion Ekopaasto-kampanjan yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Myös ekopaastoilu on tänä vuonna tuntunut hankalalta. Muutimme helmikuulla kaksiosta omakotitaloon, ja paljon tavaroita on "pitänyt" hankkia - aina huonekaluista lähtien. On jännittävää, millaisia uusia esineitä omakotitaloasuminen on maailmaani tuonut: esimerkiksi lumikolan, lapion, puulaatikon yms. Monet hankinnat ovat olleet tuikitarpeellisia, mutta paljon on tullut ostettua myös aivan mieliteosta.

Asenteeni ostamiseen on kyllä yleisesti ottaen iän karttuessa entisestään tiukentunut. Kuluttaminen ja arkiset valintatilanteet kaupassa ahdistavat. Muutto ja siihen liittyvät kauppareissut ovat kuitenkin herättäneet minut siihen, että materian tavoittelija minussa ei ole kuollut. Haltioituminen ja hurmaantuminen sisustuselementtien ja kauniiden tekstiilien ääressä on käynyt helposti. Onneksi paljon saa hankittua käytettynä. Olen yrittänyt lohduttautua myös sillä, että suurimman ilon viime viikkoina on kuitenkin antanut itse Ristilä, eikä niinkään sen täyttämisestä aiheutunut kulutusjuhla.

Yrityksistä huolimatta en ole myöskään oikein onnistunut vähentämään yksityisautoilua tämän ekopaaston aikana. Ripariviikko on tässäkin poikkeus, koska silloin en luonnollisestikaan autoillut lainkaan. Jälleen syytän muuttoa autoilun vähentämisen vaikeudessa. Niitä kaikenlaisia lapioita ja lumikolia on toki pystynyt hankkimaan omalta kirkonkylältä, mutta moni hankinta on pakottanut autoilemaan viime aikoina aivan liian usein kaupunkiin 25 kilometrin päähän. Pyöräreitit ovat jo suurelta osin sulia, mutta laiskuus on toistaiseksi pitänyt pyörän autotallissa.

Kaiken tämän selittelyn jälkeen voisin sanoa, että paastoni tänä vuonna on ollut lähinnä sarja epäonnistumisia. Tosin ehkä tästä syystä hengellinen paasto on tuntunut tuottamaan hedelmään. Omaa vajavaisuutta on ollut kannettava Jumalalle. Olen muutenkin viihtynyt poikkeuksellisen hyvin rukouksessa ja Raamattuakin on pitkästä aikaa tullut luettua lähes päivittäin ihan omaksi hartaudeksi, eikä vain työn puitteissa.

Suuressa paastossa olemme päässeet jo voiton puolelle. Kohta, aivan kohta koittaa ihana pääsiäinen. Vuosi vuodelta minulle tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi paaston ohjenuoraksi on noussut Jesajan kirjan sana:
He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat: "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?" Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.

Alku

On tullut oikea aika aloittaa tämä blogi. Maalaiselämää on takana kohta kaksi vuotta, kaksi vuotta siitä, kun lakeus kutsui. Hiljalleen elämä on alkanut asettua uomiinsa. Muutto Helsingistä pieneen, pohjalaiseen pitäjään muutti meidän perheen elämän aivan täydellisesti. Aamulatte vaihtui kaffiin punaasella mairolla.

Elämän muuttuminen on ollut kipeä prosessi. Siksi ei ole ehkä tullutkaan kirjoitettua aikaisemmin. Nyt on hyvä aloittaa kertoa tästä kaikesta, kun sydän ei ole enää vereslihalla. Nyt on hyvä antaa ajatukset julki, kun lakeuden keskeltä nouseva aurinko nostaa hymyn huulille. Tähän paikkaan minua ei oikeastaan kutsunut lakeus, vaan seurakunta. Tämän seurakunnan parissa on hyvä tehdä työtä, ja ilman sen esirukouksia olisi sopeutuminen ollut varmasti monin verroin vaikeampaa.

Tämä blogi avaa ikkunan maalaispapin elämään. Työhön, kirkkoon, kestävään kehitykseen, rauhanrakentamiseen, kasvatukseen, talonpitoon, työn ohessa opiskeluun, kissoihin ja koiriin liittyvät asiat ovat varmasti paljon esillä. Päiväkirja on varmasti kiinnostava erityisesti ystävilleni, mutta toivottavasti joku muukin voisi löytää joitakin kiinnostavia ajatuksen palasia.

Kirjoituksissa seikkailevat pappi-paran lisäksi ainakin Mies, kissat Sami ja Röpsö sekä reilu puolivuotias kleinspitz, Armi. Haaveissa siintää oma kanatarha, mutta asia on vielä hiukan prosessissa. Vuohetkin olisivat ihan kivoja. Tapahtumien eräs päänäyttämö on Ristilä-niminen tila, johon noin kuukausi takaperin olemme muuttaneet. Maata ei suinkaan ole viljeltäväksi asti ja talokin melko pikkuinen, mutta jostakin on aloitettava. Sekä minä että Mies siis asumme ensimmäistä omaa taloa.

Tervetuloa lukemaan, rakas ystävä ja muukalainen.