Paastonaikana erityisen tärkeää on pysähtyä pohtimaan omaa elämää, jättäytyä rauhaan ja hiljentyä. Omalla kohdallani tämä tavoite toteutuu ajoittain heikosti erilaisten hyveiden jahtaamisen rinnalla. Kaardinaalihyveistä suosikkeihini paastonaikana kuuluvat kohtuullisuus ja oikeamielisyys. Tuomittu epäonnistumaan.
Tällä kertaa oman elämän suunnan ja yleinen itsetutkiskelu ovat tuntuneet onnistuvan lennokkaasti. Syynä tosin on ollut paremminkin muuttunut elämäntilanne kuin oma erinomaisuus. Vähittäinen vakiintuminen ja talonomistajaksi siirtyminen ovat herättäneet miettimään, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen. Oman koti on tehnyt minut tavattoman onnelliseksi, vaikka Ristilä monen trendikkään hipsterin mielestä varmasti on kaukana täydellisestä.
Ensimmäisen maalaisvuotemme asuimme erittäin askeettisesti, vuokralla vanhassa kaupassa. Oli minulle pettymys itsessäni huomata, kuinka paljon kärsin olosuhteista. En osannutkaan tyytyä niin vähään kuin olin kuvitellut. Katto pään päällä, sisävessa, peseytymismahdollisuus, internet yms. muut mukavuuden eivät siis riitäkään minulle. Tarvitsen luksusta? Kamala ajatus. Myös uuden kodin kaikki ihanat tavarat, aivan sitä lumikolaa myöten, ovat tehneet minut lapsellisen onnelliseksi. Tuoko lisääntynyt raha uusia tarpeita, sellaisia joita ei opiskeluaikana kuvitellut olevan olemassakaan. Mielessä kirvelevät Jeesuksen sanat: Ei ihminen voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.
Minä olen niin kovin etuoikeutettu. Minä kuulun maailman rikkaimpaan prosenttiin. Minulla on mahdollisuus hyvin pienellä pohdinnalla käyttää rahaa vaikka koiranpentuun tai sänkyyn huomattavasti enemmän kuin on maailman keskipalkka linkatun uutisen mukaan. Itse olen lopulta tehnyt aika vähän nykyisen tilani saavuttaakseni. En ole valinnut syntyä Suomeen, jossa olen voinut kouluttautua (joskin vaivalla) ja jossa saan tehdä mielekästä työtä, josta vieläpä maksetaankin. Toki joku saattaisi sanoa, että palkkani on huono. Kaipa se riippu keneltä kysyy. Mutta ikinä ei ole tarvinnut olla nälässä. Maailma ei kaadu yllättäviin menoihin.
Ehkä tämäkin kirjoitus on itsetutkiskelun sijasta enemmän hyveiden tavoittelua. Kompastun omaan oikeudenmukaisuuteeni. Tuomas Akvinolaisen mukaan teologisia, yliluonnollisia, hyveitä ovat usko, toivo ja rakkaus. Nämä hyveet suuntaavat kohti Jumalaa oman itsen sijasta. Mutta mikä parasta, nämä ovat hyveitä, jotka ainoastaan Jumala voi aikaansaada. Siinä on minun todellinen toivoni.
Ps. Blogin otsikko voi olla hämmentävä ottaen huomioon, että Ristilässä ei ole kuin yksi emäntä. Ehkä täälläkin on joskus vaeltanut vanha emäntä. Sellaista minä olen viime päivinä kuvitellut. Luultavasti nämä satavuotiaat hirret saavat sen aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti